Vinkit

Ajanvietettä, kun kaikki parhaat kisat ovat peruuntuneet koronan takia

Korona - Turvallisuus

Korona on saanut maailman polvilleen ja lukinnut kaikkien ovet. Kaupassakäynti on juuri ja juuri sallittujen asioiden listalla, mutta sielläkään ei tulisi asioida kuin yhden ihmisen kerrallaan, ja vain harvoin. Kaikenlaiset kokoontumiset on kielletty ja peruttu, eikä tietoa seuraavista yhteisistä ajanvietoista ole valistuneimmankaan tiedemiehen tai poliitikon salaisissa kansioissa. Mitä siis tehdä, kun seinät kaatuvat päälle ja tekemisen puute alkaa toden teolla rasittaa habitusta?

Jotkut sortuvat liialliseen alkoholinkäyttöön, toiset lohtusyömiseen. Toisilla luovuus taas kukkii, ja verkko rupesikin pullottamaan häkellyttävän nopeasti mitä upeimmasta koronataiteesta. Monille luonnollisin ratkaisu ajanvieteongelmaan sijoittuu johonkin luovuuden ja eskapismin välimaastoon; erilaisiin peleihin.

Pelit ovat mitä mainioin tapa pitää yllä paitsi vireyttä, myös luovuutta. Ne voivat olla rentoa koko perheen yhteistä tekemistä, tai yksilön vaativaa kilpasuorittamista. Ne voivat olla suoraviivaista toimintaa, tai kokonaisen maailman rakentamista tyhjästä. Ne voivat olla fyysisiä lauta-, kortti- tai miniatyyripelejä, tai rahantekoväline osaavalle, syvällä internetin syövereissä. Tällä kertaa väite ”vain mielikuvitus on rajana” todellakin pitää paikkansa.

Esports

Jokainen lätkäfani varmasti allekirjoittaa, että joidenkin pelien katsominen on vähintään yhtä upeaa, kuin niiden pelaaminen. Tämä on huomattu myös tietokonepelimaailmassa, ja monille tietokonepeleillekin on muutamien viime vuosien kuluessa syntynyt aito kilpapelikulttuuri. Muutamalle harvalle, niille parhaista parhaille, nämä ovat todellinen mahdollisuus rikastua NHL-tähtien tavoin. Monien miljoonien kisapalkintojen lisäksi kassaa kartuttavat sponsorisopimukset ja satojen tuhansien tai miljoonien fanien lahjoitukset verkon suoratoistopalveluiden kautta.

Huipulla pelaaminen ei ole enää harrastus, vaan raakaa työtä. Miljoonien liikevaihdolla pyörivät huipputiimit ovat pestanneet pakollisen valmentajan (tai muutaman) lisäksi ravintoterapeutteja, kunto-ohjaajia, psykologeja – mitä tahansa saadakseen pienimmänkin etulyöntiaseman kilpailijoihinsa nähden. Tiimit saattavat myös velvoittaa jopa 10-16 tunnin päivittäiseen harjoitteluun, joten laajalle taustatiimille on todella tarvettakin. Pelaajat kuitenkin tekevät tämän, koska mikä tahansa kausi saattaa hyvin olla se viimeinen.

Jääkiekko

Parhaat ajanvietevinkit tietokonepelien parissa

Ohessa seuraa lyhyt yhteenveto kolmesta toimituksen suosikkipelistä, jotka voivat muodostua suorastaan aikavarkaaksi. Ajanvieteongelmia ei todella tarvitse enää miettiä, valitsit vaihtoehdoista minkä hyvänsä. Kahdessa näistä voit luoda pelaamisesta ammatin, mutta kolmas on vain ja ainoastaan puhdasta iloittelua.

Nettikasinot

Ajanvietteestä ja rikastumisesta puhuessa ei voi sivuuttaa nettikasinoita. Tarinat ystävien ystävistä, jotka elättävät itsensä puhtaasti verkkokasinoissa pelaamalla alkoivat pulpahdella pintaan välittömästi ensimmäisten pelipaikkojen avauduttua. Suurten pottien livepelien seuraaminen on koukuttavaa puuhaa tämäkin – todisteena esimerkiksi suomessakin televisiossa esitetyt pokerin maailmanmestaruuspelit. Casinoproffan listaamat nettikasinot ovat luotettavia, ja tilin perustaminen onnistuu vaivattomasti kädenkäänteessä ensikertalaiseltakin. Löydät ne osoitteesta casino-professor.com/fi/nettikasinot/.

LoL

Ajanvietteestä ja e-sportsista puhuttaessa taas ei voi sivuuttaa League of Legendsiä (ystäville LoL). Tässä taisteluareenapelissä kaksi viiden hengen joukkuetta pyrkii taistelemaan tiensä vastustajan linnakkeeseen ja tuhoamaan keskusrakennuksen, nexuksen. Esteenä tiellä on paitsi vastustajajoukkue, myös vastapuolen vahvat linnantornit, jotka tekevät selvää jälkeä varomattomasta pelaajasta. Tornit tulisi kuitenkin saada ensin alas, jotta matka nexukseen voisi jatkua. Tässä auttavat kolmea reittiä, ”linjaa”, pitkin kulkevat aivottomat minionit, joita puskee tasaiseen tahtiin kummankin joukkueen nexuksesta.

Pelattavia hahmoja pelissä on kirjoitushetkellä yhteensä 148, joilla jokaisella on omat kykynsä ja oma tapansa taistella. Osa hahmoista ainoastaan tukee muita hahmoja, toisten pyrkiessä totaaliseen täystuhoon. Koko tiimin kokoonpano vaikuttaakin äärimmäisen paljon pelin kulkuun ja kuinka lopullinen voitto lopulta saavutetaankaan.

E-sports -pelinä League of Legendsin huomattiin olevan äärimmäisen koukuttava heti ensimmäisen leikkimielisen turnauksen jälkeen. Katsojille pelin kulun näkeminen kummankin tiimin silmin ja asiantuntevan selostuksen avustuksella oli hämmästyttävä kokemus. Pelin tekijät huomasivat potentiaalin, ja ryhtyivätkin työstämään ensimmäistä aitoa e-sports-liigaa. Nykyään League of Legendsillä on oma liigansa jokaisella asutulla maanosalla, ja kunkin alueen pätevimmät tiimit taistelevat vuosittain järjestettävässä World Championship -turnauksessa. Euroopan pelipaikat sijaitsevat Hampurissa (LEC-liiga) ja Jönköpingissä (NLC-liiga).

Red Dead Redemption 2

Puhtaasta ajanvietteestä puhuttaessa ei voida unohtaa Red Dead Redemption 2:ta. Tämä alunperin konsoleille julkaistu villinlännenseikkailu sai PC-versionsa loppuvuodesta 2019. Käsittämättömän kaunis grafiikka, koukuttava elokuvamainen juoni ja osaavat ääninäyttelijät ansaitsevat täyden kympin korona-ajanvietteenä. Yksinpelin juonten sivukäänteetkin eri tavoin uudelleen pelannut voi jatkaa lännensaagaa myös ystävien kesken online-versiossa.